31.7.2012 / ELORANTA: YKSIN SUOMEEN TULLEIDEN TURVAPAIKANHAKIJALASTEN ASEMAAN PARANNUSTA

Tiedotteet

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) jätti 21.6.2012 hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen koskien yksin Suomeen tulleiden turvapaikanhakijalasten asemaa.

Elorannan mukaan Suomeen yksin tulleiden lasten edustajajärjestelmää pitäisi arvioida uudelleen lapsen edun näkökulmasta. Kysymyksessään hän esitti huolensa siitä, että edustajien koulutuksessa ja koko järjestelmässä on lukuisia puutteita. Elorannan mukaan on myös huolestuttavaa, että lapset joutuvat ennen itsenäisen elämän aloittamista muuttamaan useita kertoja ja jopa toiselle puolelle Suomea

–  Tilanteessa, jossa lapsi hakee yksin turvapaikkaa, on lapsi ikään kuin yksin koko maailmassa. Tilannetta tulisikin ennen kaikkea miettiä lapsen edun ja lastensuojelun näkökulmasta. Mielestäni turvapaikanhakijalasten oikeus lastensuojelupalveluihin pitäisi turvata samalla tavoin kuin muidenkin lasten. Esimerkiksi Norjassa alle 16-vuotiaiden vastaanotosta säädetään lastensuojelulailla ja mielestäni tämä olisi oikea linja myös Suomessa. Asian on ottanut esiin mm. Lastensuojelun Keskusliitto.

Eloranta on tyytyväinen sisäministeri Päivi Räsäsen (kd.) vastaukseen, jossa esitetään konkreettisia suunnitelmia asioiden korjaamiseen ja myönnetään olemassa olevat ongelmakohdat.

– Ministeri myöntää, että kun alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä nousi äkillisesti vuonna 2010, mukaan tuli paljon uusia edustajia, joiden perehdytys jäi monista syistä vähäiseksi. Tästä johtuen yhteistyössä edustajan ja vastaanottokeskuksen välillä on saattanut olla ongelmia. Vastaavan tilanteen syntymistä pyritäänkin nyt välttämään suunnittelemalla konkreettisesti, miten yhteistyökäytäntöjä vakiinnutetaan ja yhteistyön merkitystä korostetaan vastaanottokeskusten laatutyössä. Lisäksi Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikkö on 12.6.2012 julkaissut edustajille tarkoitetun sähköisen koulutuspaketin jota päivitetään ja tarvittaessa kehitetään jatkuvasti, Eloranta kertoo.

– On myös hienoa, että tähän lasten siirtelyyn paikasta ja paikkakunnasta toiseen on tulossa muutos. Maahanmuuttoviraston vastaanottoyksikössä selvitetään mahdollisuutta luopua alaikäisten sijoittamisesta kauttakulkukeskukseen, jolloin tulijoille pyritään löytämään alusta alkaen pysyvä sijoitus vastaanottokeskukseen, Eloranta iloitsee.

Eloranta on tyytyväinen myös ministeri Räsäsen selvitykseen, jonka mukaan ennen kuin lapselle on myönnetty oleskelulupa, kuuluu hän edustamisen näkökulmasta kansainvälistä suojelua hakevan vastaanottoa koskevan lain soveltamisalaan. Sen jälkeen edustaja määrätään viivytyksettä kotoutumisen edistämisestä annetun lain (1386/2010) nojalla.

– Ministeri korostaa vastauksessa, että lapsen oikeusturvan toteutumisen kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että edustamiseen ei tule lainsäädännöstä johtuvaa katkosta, kun hän siirtyy vastaanottopalveluiden piiristä kunnan asukkaaksi. Eduskunnan apulaisoikeusasiamies onkin esittänyt, että sisäasiainministeriö, sosiaali- ja terveysministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö pyrkisivät yhteistyössä löytämään ratkaisun asianmukaisen ohjeistuksen ja neuvonnan järjestämiseksi kuntien lastensuojeluviranomaisille niitä tilanteita varten, joissa lasten asema määräytyy samanaikaisesti sekä kansainvälistä suojelua hakevan vastaanottoa ja maahanmuuttajien kotoutumisen edistämistä koskevan lainsäädännön että lastensuojelulain ja muun sosiaalihuollon lainsäädännön perusteella. Ministeri Räsänen kertoo vastauksessaan, että asian työstäminen on tarkoitus aloittaa syksyllä 2012, selvittää Eloranta.

– Toivotaan, että lastensuojelunäkökulma nousee silloin hyvin esiin ja lapsen etu saadaan jatkossa paremmin turvattua, Eloranta pohtii.

Linkki asiakirjoihin: http://www.eduskunta.fi/faktatmp/utatmp/akxtmp/kk_556_2012_p.shtml