SDP:n Eloranta: Perheellisten opiskelijoiden asumistuki kaipaa korjausta

Tiedote

vapaa julkaistavaksi

 

SDP:n varsinaissuomalainen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on huolestunut opiskeluun ja lapsensaantiin liittyvästä epäkohdasta. Sellainen perhe, jossa toinen on opiskelija ja toinen työelämässä, saattaa kokea ikävän yllätyksen asumistuessaan lapsen synnyttyä. Opiskeleva vanhempi siirtyy lapsensaannin seurauksena opintotuen asumislisän piiristä yleisen asumistuen piiriin. Asumistuessa puolison tulot vaikuttavat saadun tuen määrään ja näin ollen opiskelevan perheen tulot saattavat lapsensaannin seurauksena pienentyä.

– Jo silloin kun puoliso ansaitsee vähintään 1 900 euroa kuukaudessa, on yleinen asumistuki pienempi kuin opintotuen asumislisä. Jos puoliso ansaitsee kuukaudessa vähintään 2 400 euroa, perhe tai opiskeleva vanhempi ei saa enää lainkaan yleistä asumistukea. Vastaavassa tilanteessa oleva lapseton opiskelijapariskunta kuitenkin saa opintotuen asumislisää.

– Ei ole oikeudenmukaista, että tämänhetkinen tukijärjestelmä ikään kuin rankaisee lapsensaannista perheitä, joissa toinen opiskelee, pahoittelee Eloranta.

Asiaa on tiedusteltu asianomaiselta ministeriltä Paavo Arhinmäeltä kirjallisen kysymyksen muodossa. Ministeri myöntääkin, että nykyjärjestelmä on joillekin opiskelijaperheille epäedullisempi. Hänen mukaansa järjestelmän suurimpana heikkoutena tuen tason riittämättömyys suhteessa todellisiin asumiskustannuksiin.

Elorannan mukaan perheellisten opiskelijoiden asumistukea pitäisikin korjata vuonna 2015 voimaan tulevan asumistukiuudistuksen yhteydessä. Nykyinen järjestelmä, joissa perheelliset opiskelijat ovat yleisen asumistuen piirissä, suosii kaikkein pienituloisia opiskelijaperheitä, mutta jo hyvin pienillä tuloilla, on se monille opiskelijaperheille epäedullisempi kuin opintotuen asumislisä olisi.

– Opiskelevien perheiden tulot ovat hyvin usein köyhyysrajan alapuolella. Perheellisten opiskelijoiden toimeentuloa tulisikin tarkastella ihan omana kokonaisuutenaan. Opiskelevaa lapsiperhettä ei voida rinnastaa muihin opiskelijoihin mm. siitä syystä, että opiskelua on perheellisenä hankalampaa rahoittaa vaikkapa kesätöillä, Eloranta toteaa.