Kansanedustaja Eloranta huolissaan matkapuhelinsäteilyn riskeistä

Etusivu,Tiedotteet

Tiedote

6.5.2014

Varsinais-suomalainen SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta on huolissaan siitä, että elinympäristöömme on päästetty luikertelemaan nykytiedon mukaan vähintään 2B-luokan karsinogeeni eli mahdollinen syövänaiheuttaja ilman, että siitä on käyty tarpeeksi julkista keskustelua. Kyseessä on radiotaajuinen säteily, jota mm. matkapuhelimet ja niiden tukiasemat tuottavat.

– Olemme hurmaantuneet uuden langattoman teknologian tuomiin huikeisiin mahdollisuuksiin. Alamme vasta kovin hitaasti herätä sen riskeihin, vaikka langaton teknologia ja sen myötä radiotaajuinen sähkömagneettinen säteily lisääntyy ympärillämme koko ajan, Eloranta toteaa.

– Esimerkiksi eduskunnassa tällä hetkellä käsittelyssä olevassa tietoyhteiskuntakaaressa ei ole otettu huomioon radiotaajuisen sähkömagneettisen säteilyn ympäristö- ja terveysvaikutuksia, Eloranta harmittelee. Tietoyhteiskuntakaareen on kuitenkin koottu hallitusohjelman mukaisesti keskeiset sähköistä viestintää koskevat säännökset.

Euroopan neuvosto suositteli vuonna 2011, että jäsenvaltioiden tulisi ryhtyä kaikkiin mahdollisiin toimenpiteisiin erityisesti lasten ja nuorten suojelemiseksi matkapuhelinten tuottamalta säteilyltä. Euroopan parlamentin vuonna 2009 antaman päätöslauselman mukaan matkapuhelinantenneja asennettaessa tulee erityisesti huolehtia siitä, että erityisherkät kohteet, kuten koulut ja päiväkodit eivät ole tarpeettoman lähellä matkapuhelintukiasemia.

Maailman terveysjärjestö (WHO) luokitteli radiotaajuisen säteilyn vuonna 2011 mahdollisesti syöpävaaralliseksi (luokka 2 B). Myös kotimainen Säteilyturvakeskus Stuk on suositellut lasten kännykänkäytön rajoittamista, mutta sen mukaan tukiasemista ei kuitenkaan ole vaaraa.

– Asiantuntijoiden mukaan matkapuhelinten kuuluvuus voitaisiin varmistaa varsin pienillä kenttävoimakkuuksilla ilman, että tukiasemia tarvitaan koulujen saatikka päiväkotien läheisyydessä tai asuinrakennusten seinissä tai katoilla. Turvallinen tapa olisi sijoittaa tukiasemat mastoihin ja noin 300 metrin päähän mm. päiväkodeista ja kouluista, Eloranta toteaa.

– Langattomaan teknologiaan liittyvien riskien takia pohdimme muutamien asiantuntijoiden kanssa asiaa. Tämän pohdinnan tuloksena syntyi artikkelikokoelma, jonka tarkoitus on saada aikaan kansalais- ja yhteiskuntapoliittista keskustelua. Yhdessä kirjoittajien kanssa toivomme, että tulevaisuudessa osaamme hyödyntää langatonta teknologiaa terveysriskit turvallisemmin halliten, Eloranta kertoo.

Kirjan kirjoittajia allekirjoittaneen lisäksi ovat FT Mikko Ahonen, OTT Henrik Elonheimo, OTM, VTM Marjukka Hagström, toiminnanjohtaja Hanna Nurminen ja LL Liisa Sulkakoski.

Aiheesta järjestetään seminaari ja kirjanjulkistamistilaisuus eduskunnan Kansalaisinfossa ti 6.5. klo 16-19, jossa on puhujana mm. alan eturivin tutkija, professori Lennart Hardell Örebron yliopistosta. Kirjoittajia sekä professori Hardellia on median mahdollista haastatella tilaisuuden yhteydessä tai sitä ennen.

 

Linkki artikkelikokoelmaan: http://issuu.com/jarmoailio/docs/langaton_valmis_ekirjab