Eloranta tyytyväinen satsauksesta Turun seudun lastenkulttuuriin

Etusivu,Tiedotteet

Tiedote
4.2.2015 

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on tyytyväinen kulttuuriministeri Pia Viitasen päätöksestä laajentaa opetus- ja kulttuuriministeriön tukea koskemaan myös Turun lastenkulttuurikeskusta.

– Lastenkulttuurikeskukset ovat loistava tapa tuoda kulttuuritoimintaa luontevasti osaksi lasten arkipäivää. Hienoa, että kulttuuriministeri pystyi tiukassa taloustilanteessa löytämän tuen tähän tarkoitukseen, myös turkulaisille lapsille, Eloranta iloitsee.

-On erityisen tärkeää, että kulttuurin kaveriksi kasvetaan jo lapsena, sillä lapsissa on kulttuurinkin tulevaisuus. Luovuudella ja itsensä ilmaisemisella sekä monipuolisella kulttuurin kokemisella on hyviä vaikutuksia lapsen elämään. Jokaiselle lapselle tuleekin saada oikeus monipuoliseen kulttuuriin, moninaisiin elämyksiin ja taidekasvatukseen. Lasten tulee saada yhteys kulttuuriin niin vastaanottajina kuin tekijöinäkin jo pienestä pitäen. Lastenkulttuurikeskus palvelee juuri tätä tarkoitusta mainiosti, Eloranta korostaa.

Ministeriön lastenkulttuuripoliittisena tavoitteena on laajentaa lastenkulttuurikeskusten verkosto koko maan ja kaikki lapset kattavaksi. Kahdessa vuodessa ministeriön tukemien lastenkulttuurikeskusten määrä on noussut 11:sta 17. Tuki on yhteensä 1 388 000 euroa, jossa on kasvua viime vuodesta 6 prosenttia (80 000 euroa).  Uusia avustuksen saajia ovat tänä vuonna Turun ja Espoon kaupunkien lastenkulttuurikeskukset. Viime vuonna lastenkulttuurikeskuksien toimintaan osallistui 360 000 lasta.

Lastenkulttuurikeskusten toiminnasta suuri osa tapahtuu osana lasten koulu- tai päivähoitopäivää. Lastenkulttuurikeskuksien tavoitteet toteuttavat viime vuonna julkistettua Lastenkulttuuripoliittista ohjelmaehdotusta vuosille 2014-2018.

Lastenkulttuurikeskusten avustukset ovat opetus- ja kulttuuriministeriön merkittävin vuosittainen tuki lastenkulttuurin edistämiseen. Lisäksi ministeriö tukee mm. lastenkulttuurin valtakunnallisia pilottihankkeita ja lastenkulttuuritapahtumia.