Otin SuPerin haasteen vastaan ja tutustuin vanhustenhoidon arkeen – Vanhustenhoidon arvostusta tarvitaan lisää

Otin Suomen lähi- ja perushoitajaliiton haasteen vastaan ja osallistuin vanhustenhoidon arkeen yhden työvuoron aikana Auran vanhustentaloyhdistyksen Mikonpolun palveluasuntolassa, jonka arjesta vastaava sairaanhoitaja Kirsi Kivimäki minulle kertoi.

Arki sujuu Mikonpolulla rauhallisesti. Asukkaat saavat heräillä kukin omaan tahtiinsa omissa huoneissaan, pesulle pääsee vähintään kerran viikossa ja ruokailussa saa apua tarpeen mukaan, vaipoissa ei säästellä ja apuvälineitä, kuten rollaattoreita ja pyörätuoleja saa käyttöönsä tarpeen mukaan.

Asukkaan kannata kätevää on, että lääkäriä voidaan tarvittaessa konsultoida ja laboratoriokokeet ottaa paikan päällä eikä häntä tarvitse lähteä kuljettamaan niiden takia terveyskeskukseen. Tämän avosairaalatoiminnan kautta hoituu tarvittaessa myös lääkkeiden, esimerkiksi antibioottien tiputukset eikä potilaan tarvitse mennä vuodeosastolle sellaisen takia. Asukkaat joutuvatkin vain hyvin harvoin sairaalahoitoon, kun suuri osa palveluista tuodaan asukkaan luokse. Toimintatapa on myös kustannustehokas, mutta ennen kaikkea inhimillinen vanhuksen kannalta. Mikonpolun henkilökunnalla on myös saattohoito-osaaminen, joten asukas saa myös saattohoitotilanteessa jäädä tuttuun ja turvalliseen ympäristöön hoidettavaksi.

Viime aikoina on paljon puhuttu vanhustenhoidon henkilöstömitoituksesta. Tämän hetkistä suositusta 0,5 eli 5 hoitajaa kymmentä hoidettavaa kohden oltiin Sipilän hallituksen toimesta loppuvuodesta alentamassa 0,4:ään, mutta tästä aikeesta hallitus onneksi luopui. Se onkin hyvä, sillä vaikka Auran Mikonpolulla mitoitus on jopa 0,69 tuntuu henkilökunnasta silti siltä, että hoitajia voisi olla etenkin iltaisin ja viikonloppuisin enemmän.

Asiakkaat tulevat palveluasuntolaan yhä huonompikuntoisina. Lähes kaikilla on muistisairaus. Monilla on ongelmana myös yksinäisyys, turvattomuuden tunne ja yllättävän usein alkoholin käytön lisääntyminen.

Kaikilla vanhuksilla eivät omaiset käy koskaan vierailulla, joillakin vain muutaman kerran vuodessa. Ystäväpalvelun ystävät käyvät sitten näiden asukkaiden luona. Onneksi säännöllisestikin vierailevia omaisia on monilla. Henkilökunta toivoo, että omaiset voisivat enemmän viedä asukkaita ulos ja tehdä asioita heidän kanssaan.

Henkilökunta on erittäin ammattitaitoista, mutta he muistuttavat, että aina on kehitettävää niinkuin esimerkiksi saattohoidon osalta on juuri tehty. Huolena heillä on vanhustenhoidon arvostus. Tuntuu, ettei ala kiinnosta nuoria.

Päällimmäisenä tunteena jäi itselleni suuri arvostus hoitajien osaamista ja heidän tekemäänsä työtä kohtaan. Sen soisi lisääntyvän.

Eeva-Johanna Eloranta, kansanedustaja, sosiaali- ja terveysvaliokunnan jäsen, sd

 

Kommentit pois päältä artikkelissa Otin SuPerin haasteen vastaan ja tutustuin vanhustenhoidon arkeen – Vanhustenhoidon arvostusta tarvitaan lisää