Eloranta: Ammatillisen koulutuksen reformin yllä leijuu synkän mustia pilviä

Tiedote 29.6.2017

Alle 30-vuotiaista nuorista on 100 000 vailla toisen asteen koulutusta. OECD:n selvityksen mukaan suomalaisista 20—24-vuotiaista miehistä yli viidennes on vailla työtä tai ei ole koulutuksessa. Peräti 15 prosenttia peruskoulun päättävästä ikäluokasta ei Suomessa valmistu lukiosta tai ammatillisesta koulutuksesta.

Vain perusasteen varassa olevien nuorten tulevaisuudennäkymä on erittäin heikko: heidän työllisyysasteensa jää vain 40 prosentin matalalle tasolle. Työmarkkinoilla ei tänä päivänä enää yksinkertaisesti ole tehtäviä peruskoulun varassa oleville.

– Koulutuksella ja nuoren tulevilla työllistymismahdollisuuksilla on selkeä ja suora yhteys, kertoo kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.).

Vaikka ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteet ovat kunnianhimoiset ja niihin on helppoa yhtyä, niin ikävä reformin yllä leijuu synkän mustia pilviä. Ammatilliseen koulutukseen tehtiin tämän vuoden talousarviossa 190 miljoonan euron leikkaukset. Rahoitusleikkaukset tehtiin etukäteen ilman siirtymävaihetta, nopeasti ja mittavina. Oppilaitosten arjessa ne ovat tarkoittaneet irtisanomisia ja lähiopetuksen vähenemistä. Ammatillisen koulutuksen tason heikentymisestä ollaan oltu syystä huolestuneita.

Ammatillisen koulutuksen uudistus tehdään tilanteessa, jossa arvion mukaan 40 % tehdyistä rahoitusleikkauksista on vielä toteutumatta. Tämä samaan aikaan, kun uudistus on tuomassa paljon lisätehtäviä, joihin hallitus ei ole osoittamassa tarvittavaa lisärahoitusta. Esimerkiksi Kuntaliitto on laskenut, että uudistuksen toteuttamiseen tarvittaisiin lisärahaa 84 miljoonaa euroa. Hallituspuolueet olivat kuurona tässäkin asiassa.

– On hyvin vaikeaa rakentaa uudenlaista ammatillista koulutusta, kun rahoitus samalla vähenee, Eloranta suree.

Reformin yksi suurimpia muutoksia on, että nykyinen työssäoppiminen korvataan koulutussopimuksella. Oppiminen tapahtuu reformin myötä yhä enemmän työpaikoilla. Yksi esityksen vakavimmista heikkouksista on, ettei työpaikoilla lisääntyvän oppimisen myötä kuitenkaan anneta voimavaroja työpaikkaohjaajien työajan käyttöön, mahdollisiin taloudellisiin korvauksiin ja koulutukseen.

– Miten uskotaan työpaikkojen resursoivan oman ohjauksensa työpaikoilla? Ihan vain hyvää hyvyyttäänkö? Myös opettajuuden uudistuminen edellyttää uusia kehittämis- ja lisäkoulutusresursseja. Miten ikinä oppilaitoksen opettajien ja ohjaajien aika riittää aiempaa laajempaan työpaikalla tapahtuvaan oppimisen ohjaamiseen. Jääkö myös hieno tavoite henkilökohtaistamisesta kuolleeksi kirjaimeksi, kun opettajien aika ei millään voi riittää niiden tekemiseen kaikkien osalta kunnolla, Eloranta ihmettelee.