Eloranta kyselytunnilla: Kohortti 1997:n nostamiin huoliin on vastattava, meillä on keinoja tukea nuoria entistä paremmin

Tiedote 15.11.2018

SDP:n kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta nosti tänään kyselytunnilla esiin tällä viikolla julkaistun Kohortti 1997 – THL:n ja Nuorisotutkimusseuran tutkimuksen ja sen hälyttävät tulokset.

– On hätkähdyttävää, että tämän päivän kaksikymppisillä on enemmän mielenterveysongelmia kuin lama-ajan lapsilla. Samaan aikaan huostaanotot ovat lähes kaksinkertaistuneet.

Eloranta vaati perheministeri Annika Saarikkoa vastaamaan, miten tämä arvioisi tutkimuksen tuoman uuden tiedon valossa tehtyjä lapsiin ja nuoriin kohdistuneita säästöjä tällä hallituskaudella.

– Antaako tämä syytä arvioida uudelleen esimerkiksi varhaiskasvatuksen säästöjä? Ryhmäkokojen kasvattamista ja päivähoito-oikeuden rajausta.

Eloranta muistuttaa, että hallituksen lasten ja perheiden sosiaali- ja terveyspalveluita perhekeskuksiin kokoava Lape-hanke on hyvä asia, mutta se kattaa kuitenkin vain viidesosan lasten ja lapsiperheiden palveluista.

– SDP haluaa koota kaikki lasten ja perheiden palvelut yhteen niin, että ne tukevat perheitä aina raskauden alusta siihen asti, kunnes lapsi ja nuori on varttunut ottamaan itse vastuuta tulevaisuudestaan. Neuvolat ja varhaiskasvatus. Koulut, oppilashuolto, nuorisotyö ja harrastukset muodostaisivat SDP.n mallissa yhden kokonaisuuden.

– Tällaiset oppimis- ja hyvinvointikeskukset tavoittaisivat luontevasti jokaisen lapsen, nuoren ja perheen arjen luonnollisissa kehitysympäristöissä tukien oikea-aikaisesti heidän kasvuaan ja kehitystään, Eloranta avaa.

Vaikka tutkimus herättää suuren huolen, Eloranta muistuttaa, että lasten ja nuorten huono-osaisuuden kierre voidaan katkaista. Keinoja on, kunhan vain tahtoa löytyy.

– Varhainen tuki on tehokkainta. SDP:n mielestä alle kouluikäiset lapset tarvitsevat varhaiskasvatuksessa samalla tavoin kolmiportaista tukea kuin perusopetuksessa. Ryhmäkoot pitää palauttaa pienemmiksi eikä kenenkään lapsen oikeutta varhaiskasvatukseen pidä enää rajoittaa.

– Huolehditaan myös siitä, jokainen nuori saa tarvitsemansa tuen siihen asti, kun pystyvät itse itsestään huolehtimaan. Tämä tarkoittaisi tuen ulottamista 18 vuodesta vaikkapa 21 vuoteen. Tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi huostaan otetulle nuorelle tai koulutuksesta putoamisvaarassa olevalle, Eloranta päättää.