Kirjoittajan arkisto

Eloranta: Palveluvalikoimaneuvostoon tulisi saada psykologian alan edustus

Tiedote 19.5.2017 Sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimii terveydenhuollon palveluvalikoimaneuvosto.  Sen tehtävänä on antaa suosituksia siitä, mitkä palvelut kuuluvat julkisesti järjestetyn tai rahoitetun terveydenhuollon palveluvalikoimaan. Kokoonpanosta puuttuu psykologiatieteen ja psykologiammatin asiantuntemus. Tämä on keskeinen puute, sillä esimerkiksi työkyvyttömyyttä aiheuttavat eniten mielenterveyden häiriöt (41 %). Työkyvyttömyyden seuraavaksi suurimmat aiheuttajat ovat tuki- ja liikuntaelinten sairaudet (27 %), verenkiertoelinten […]

Eloranta: Lastentarhaopettajapulaan kaivataan vastauksia

Tiedote 18.5.2017 Kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on huolestunut lastentarhanopettajien koko ajan kasvavasta vajauksesta päiväkodeissa. Yksinomaan pääkaupunkiseudulta puuttuu tällä hetkellä noin 500 pätevää lastentarhanopettajaa ja kymmeniä varhaiskasvatuksen erityisopettajia. Tällä hetkellä suunnitelmissa olevat yliopistollisen lastentarhanopettajakoulutuksen lisäpaikat eivät riitä kattamaan edes pääkaupunkiseudun vajetta. Eloranta on jättänyt asiasta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hallituksen julkisen talouden suunnitelmassa vuosille 2018 […]

Sairaanhoitaja on vastuussa ihmiselämästä

Sairaanhoitajan päivää vietettiin 12.5. ympäri maailman. Sairaanhoitajaliitto kutsui kansanedustajat tutustumaan sairaanhoitajan työhön ja tehtäviin. Minä olin viime maanantaina (15.5.) tutustumassa Turun kaupungin vanhusten asumispalveluiden tehostetun palveluasumisen yksikössä Sävelkodin palvelutalossa. Sairaanhoitajan työstä minulle kertoivat sairaanhoitajat Satu Suikkanen ja Janina Somerpalo. Asukkaita autetaan aamulla ylös, annetaan lääkkeitä, laitetaan kipulaastarit, huolehditaan lääkkeiden tilaamisesta, käydään katsomassa jalkaa, haavaa, mitataan […]

Eloranta: Hallituksen soten valinnanvapaus toimii tavoitteitaan vastaan

Tiedote 10.5.2017 Tänään eduskuntaan tullut hallituksen esitys asiakkaan valinnanvapaudesta sosiaali- ja terveydenhuollossa näyttää toteuttavan kaikki ennakkoon esitetyt ongelmat.  Mittava asiantuntijoiden kritiikki jätettiin jälleen huomiotta ja hallitus teki lähinnä kosmeettisia muutoksia esitykseen. Asiantuntijoiden mukaan hallituksen esitys lisää kustannuksia, vaikka niistä piti säästää, se pirstaloi palveluita, vaikka niitä piti yhtenäistää ja se heikentää yhdenvertaisia palveluita, vaikka yhdenvertaisuutta […]

Kommentit pois päältä artikkelissa Eloranta: Hallituksen soten valinnanvapaus toimii tavoitteitaan vastaan Lue lisää →

Ideologia ohjaa sote-uudistusta

Sipilän hallitus tekee massiivista muutosta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja paikallisen demokratian perusteisiin. Hallitus ajaa eteenpäin jääräpäisesti – kuulematta asiantuntijoiden neuvoja ja varoituksia – sote-palvelu- ja maakuntauudistusta. Uudistuksen pääajureina tuntuu olevan Keskustapuolueen haluaman maakuntahallinnon perustaminen ja Kokoomuksen vaatima yhteisten palveluidemme kaupallistaminen. Olemme siirtymässä maakuntien Suomeen, jossa terveys- ja hyvinvointipalvelut tuotetaan markkinoilla yksityisen voitontavoittelun ohjaamana. Se tarkoittaa myös […]

Kommentit pois päältä artikkelissa Ideologia ohjaa sote-uudistusta Lue lisää →

Eduskunnassa perustettiin kansanedustajien sisäilmaryhmä

Tiedote 4.5.2017 Eduskunnassa perustettiin 3.5.2017 kansanedustajien sisäilmaryhmä. Taustalla on huoli siitä, että kymmenet tuhannet, kenties sadat tuhannet suomalaiset saavat sairausoireita sisäilmasta kodeissa, kouluissa ja työpaikoilla. Kansanedustajien sisäilmaryhmä aikoo pureutua ongelman molempiin puoliin: rakennuksiin ja ihmisiin. Ryhmä haluaa vauhdittaa toimia, joilla varmistetaan, että Suomessa rakennettavat talot ovat ”terveitä” eli niissä ei ole kosteusvaurioita eikä muutakaan, mikä […]

Kommentit pois päältä artikkelissa Eduskunnassa perustettiin kansanedustajien sisäilmaryhmä Lue lisää →

Eloranta: Satavuotias Suomi ansaitsee yhteisesti hyväksytyn sote-mallin

Tiedote 1.5.2017 Hallitus tekee massiivista muutosta suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan ja paikallisen demokratian perusteisiin. Pääministeri Sipilän johdolla hallitus ajaa eteenpäin jääräpäisesti – kuulematta asiantuntijoiden neuvoja ja varoituksia – sote-palvelu- ja maakuntauudistusta. Uudistuksen pääajureina ovat Keskustapuolueen himoitseman maakuntahallinnon perustaminen ja Kokoomuksen vaatima yhteisten palveluidemme kaupallistaminen. – Olemme siirtymässä maakuntien Suomeen, jossa terveys- ja hyvinvointipalvelut tuotetaan markkinoilla yksityisen voitontavoittelun […]

Kommentit pois päältä artikkelissa Eloranta: Satavuotias Suomi ansaitsee yhteisesti hyväksytyn sote-mallin Lue lisää →

Eloranta: Hallituksen toimet vaarantaneet tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen

Tiedote 7.4.2017 – Näyttää siltä, että hallituksen toimet ryhmäkokojen suurentamiseksi ja subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamiseksi ovat olleet ratkaiseva sysäys tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen vaarantumisessa. SDP on koko tämän hallituskauden varoittanut tästä tiestä, painottaa kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.). Varhaiskasvatuslaki tuli voimaan vuonna 2015, mutta jo samana vuonna säädöksiä muutettiin rajaamalla lasten varhaiskasvatusoikeutta ja suurentamalla lasten ja henkilöstön […]

Kommentit pois päältä artikkelissa Eloranta: Hallituksen toimet vaarantaneet tasa-arvoisen varhaiskasvatuksen Lue lisää →

Sdp:n Eloranta: Säilyvätkö järjestötyön toimintaedellytykset Sote-uudistuksessa?

Tiedote 06.04.2017 Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta toivoo hallitukselta selkeää vastausta, miten suomalaisten kansalaisjärjestöjen käy sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksessa. Suomessa palveluita tarjoaa tuhansia kansalaisjärjestöjä, joiden toiminta on uhattuna, jos sote-uudistukseen mennään hallituksen mallin mukaisesti. – Suomalaisilla kansalaisjärjestöillä on tärkeä rooli suomalaisen hyvinvoinnin tekijöinä. Järjestölähtöinen auttamistoiminta sijoittuu vapaaehtoistoiminnan ja palvelutuotannon välimaastoon. Tärkeä osa sen rahoituksesta on tullut kunnilta. […]

Kommentit pois päältä artikkelissa Sdp:n Eloranta: Säilyvätkö järjestötyön toimintaedellytykset Sote-uudistuksessa? Lue lisää →

Eloranta: Neuvoloita ei saa yhtiöittää

Tiedote 1.4.2017 – Äitiys- ja lastenneuvolatyö on meidän kaikkien suomalaisten ylpeys. Se on suomalaisen ennaltaehkäisevän terveydenhuollon kivijalka. Lastenneuvolassa jokainen lapsi tarkastetaan 15 kertaa ennen kouluikää ja tämä kaikki tasavertaisesti kaikille perheille ilman mitään asiakasmaksuja. Neuvoloiden vahvuus onkin nimenomaan pitkäkestoisissa asiakassuhteissa perheiden ja neuvolan terveydenhoitajan kanssa. Lapsen kasvaessa tullaan tutuiksi ja mahdollisiin ongelmiin on helppo tarttua […]

Kommentit pois päältä artikkelissa Eloranta: Neuvoloita ei saa yhtiöittää Lue lisää →