Eduskunnan syöpäverkoston puheenjohtajisto: Kansallisen syöpästrategian valmistelu aloitettava viipymättä

Ajankohtaista,Etusivu,Tiedotteet

– Syövästä selviytymisessä on alueellisia ja sosio-ekonomisia eroja. Syöpäpotilaiden kannalta on ensiarvoisen tärkeää, että jokainen potilas voi saada sairauteensa vaikuttavaa hoitoa alueesta ja taustastaan riippumatta. Samalla terveydenhuollon kestävyyden kannalta on tärkeä varmistaa hoitojen kustannusvaikuttavuus. Näiden tavoitteiden toteuttamiseksi ja yhteensovittamiseksi tarvitaan kansallisia syövän laaturekistereitä ja kansallista syöpästrategiaa, painottaa eduskunnan syöpäverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa.

– Suomi tarvitsee kansallisen syöpästrategian, jotta kasvavaan syöpämäärään voidaan varautua. Syöpä yleistyy vauhdilla. Kun vuonna 2021 syöpään sairastui 36 500 suomalaista, vuonna 2040 luku on 48 200. Syövän vuoksi menetetään vuosittain liki 200 000 elinvuotta, kertoo eduskunnan syöpäverkoston varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta.

Syövänhoito kehittyy koko ajan, minkä ansiosta yhä useampi potilas selviytyy syövästään. Uudet lääkkeet ovat kuitenkin kalliita. Samaan aikaan potilaat ovat osin eriarvoisessa asemassa: hoitokäytännöt ja käytettävissä olevat lääkkeet voivat vaihdella eri alueilla.

Kansallisella syöpästrategialla tarkoitetaan yhteisiä linjauksia syövän ehkäisyn, diagnostiikan ja hoidon, potilaiden psykososiaalisen ja kuntoutumisen tuen sekä syöpätutkimuksen tulevaisuudesta. Strategian tavoitteena on ehkäistä syöpätapauksia ja syöpäkuolemia, parantaa potilaiden elämänlaatua sekä varmistaa resurssien paras ja kustannusvaikuttavin käyttö. Maailman terveysjärjestö WHO on jo pitkään suositellut syöpästrategian laatimista. Strategioita on laadittu ympäri maailmaa. EU-maista syöpästrategia löytyy miltei jokaisesta, ja myös EU:lla on oma syöpästrategiansa.

– Kansallinen syöpästrategia sopii erinomaisesti hallitusohjelman tavoitteisiin parantaa sote-sektorin vaikuttavuutta. Hoitokäytäntöjen yhtenäistäminen, keskittyminen kustannusvaikuttavimpiin menetelmiin, syöpien ehkäisy ja potilaiden toimintakyvyn parantaminen ovat kaikki keinoja, jotka vähentävät syöpien sote-sektorille aiheuttamaa kuormaa, selittää Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen.

Eduskunnan syöpäverkosto kannustaa sosiaali- ja terveysministeriötä käynnistämään kansallisen syöpästrategian laatimisen. Työhön tarvitaan valtioneuvoston sitoutuminen sekä hyvä edustus syövän hoidon ja ehkäisyn ammattilaisia, tutkijoita, potilaita ja kansalaisyhteiskuntaa.

Eduskunnan syöpäverkosto järjestäytyi

Eduskunnan syöpäverkosto piti järjestäytymiskokouksensa tänään ja valitsi puheenjohtajakseen kansanedustaja Sari Sarkomaan (kok.) ja varapuheenjohtajakseen kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.). Verkoston kumppanina ja sihteerinä toimii Syöpäjärjestöt. Verkosto on avoin kaikille kansanedustajille.

– On merkittävää, että kansanedustajat yli puoluerajojen ovat sitoutuneet työhön syöpäpotilaiden hyväksi sekä syövän ehkäisemiseksi. Liki 40 % suomalaisista tulee elämänsä aikana sairastumaan syöpään. On sekä inhimillisesti että sote-sektorin kestävyyden kannalta olennaista, että löydämme keinot ehkäistä syöpiä ja hoitaa potilaita parhaalla ja kustannusvaikuttavammilla tavalla. Tähän tarvitsemme yhteistä rintamaa myös päättäjien keskuudessa, korostaa Syöpäjärjestöjen Turunen.

Lisätiedot:

Eduskunnan syöpäverkoston puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Sarkomaa, sari.sarkomaa@eduskunta.fi, 050 511 3033

Eduskunnan syöpäverkoston varapuheenjohtaja, kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta, eeva-johanna.eloranta@eduskunta.fi, 050 5232 309

Syöpäjärjestöjen pääsihteeri Juha Pekka Turunen, juhapekka.turunen@cancer.fi, 050 571 4577

Eduskunnan syöpäverkoston sihteeri, Syöpäjärjestöjen yhteiskuntasuhdepäällikkö Sini Terävä, sini.terava@cancer.fi, 050 513 5083