SDP:n kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta on huolissaan Suomen mahdollisuuksista houkutella maan kipeästi tarvitsemia kansainvälisiä osaajia ja opiskelijoita. Elorannan mukaan hallituksen politiikka ei tue sen tavoitteita ja kysyy kirjallisella kysymyksellä, mitä hallitus aikoo tehdä tilanteen korjaamiseksi.
– Hallitusohjelmassa löytyy hyviä kirjauksia siitä, miten Suomen tulisi lisätä kilpailukykyään ja houkutella lisää kansainvälisiä osaajia. Hallituksen käytännön politiikka kuitenkin vaikuttaa päinvastaiseen suuntaan ja heikentää Suomen maabrädiä ja houkuttelevuutta kansainvälisille osaajille. Pääministeri syyttää maanbrändin heikentämisestä oppositiota, mutta syy löytyy kyllä hallituksen omasta politiikasta. Hallituksen maahanmuuttopoliittiset päätökset kuten kolmen kuukauden sääntö, kansalaisuuslain ja pysyvien oleskelulupien myöntämisen tiukentaminen, ja niiden nostattama keskustelu ovat vakava maineriski niin Suomelle kuin myös osaajia houkutteleville korkeakouluille ja työnantajille, Eloranta toteaa.
Kesällä julkaistussa Expat insider 2024 -tutkimuksessa Suomen sijoitus houkuttelevuudessa romahti 53 maan vertailussa sijalta 16 listan hännille sijalle 51. Myös ulkomaisten opiskelijoiden määrä on laskenut merkittävästi. Vuoden 2024 yhteishaussa korkeakouluihin hakijoiden määrä laski jopa 11 000 ihmisellä, josta suurin osa johtuu ulkomaisten hakijoiden merkittävästä vähenemisestä. Elorannan mukaan nämä ovat suora seuraus hallituksen täysin epäonnistuneesta politiikasta. Eloranta vaatii pikaisia toimia tilanteen korjaamiseksi.
-Väestönkasvumme hitaus ja osaajapula, joka pian taas on talouden nousun esteenä, vaativat välttämättä toimia osaajien houkuttelemiseksi ja ennen kaikkea sen varmistamiseksi, että tänne tulleet ihmiset tuntevat itsensä tervetulleiksi ja jäävät Suomeen töihin. Hallituksen tulee ryhtyä pikaisesti työhön maamme maineen korjaamiseksi ja maassa jo olevien kansainvälisten opiskelijoiden Suomeen työllistämiseksi. Osaavien ihmisten työpanokselle on huutava tarve sekä monella työvoimapula-alalla että laajemmin, Eloranta korostaa.
Jaa tämä artikkeli