Päiväunille omaan kotiin

Subjektiivinen oikeus lapsen päivähoitoon tulee säilyttää.  Nykymalli, jossa kaikissa tapauksissa on oikeus lapsen kokopäivähoitoon, ei kuitenkaan ole enää paras tapa sen toteuttamiseen. Esiopetuksesta voitaisiin ottaa malli päivähoitoon siten, että sekin olisi neljän tunnin osalta päivässä subjektiivinen oikeus kaikille, mutta sen jälkeen vain työssäkäyvien sekä opiskelevien perheille, sekä silloin jos sosiaalisia syitä kokopäivähoidolle on. Kotona olevien vanhempien lapset sen sijaan pääsisivät omaan kotiin päiväunille varhaiskasvatuspäivän jälkeen.

Neljässä tunnissa työttömän vanhemman työnhaku onnistuu hyvin ja siinä ajassa vanhempikin lapsi saa riittävän määrän varhaiskasvatusta, virikkeitä ja ikäistensä seuraa. Esiopetuksessa sekä eka- ja tokaluokallahan päivät ovat neljän tunnin mittaisia. Minkään kehityspsykologian mukaan ei kolmevuotias voi tarvita yhdeksän tunnin varhaiskasvatuspäivää muuten kuin vanhempien työn, opiskelun tai sosiaalisten syiden takia.

Resurssit ovat jo nyt tiukalla

Tällä hetkellä suuri osa kuntien päivähoidon resursseista menee kotona olevien vanhempien lasten kokopäivähoitoon.  Kaikissa kokopäivähoidossa olevista lapsista noin 15 % on kotona olevien vanhempien lapsia, Turussa jopa 19 % (900 lasta). Näistä lapsista noin 10 %:lla on sosiaalinen syy, kolmasosa on äitiyslomalla tai hoitovapaalla olevien lapsia. Osalla perheistä on selvä sosiaalinen syy lapsen päiväkotihoitoon, esimerkiksi Turussa näistä on 22 % maahanmuuttajaperheen lapsia, joille päivähoito on tärkeää kielen oppimisen kannalta. Kielen oppimisenkin kannalta toisaalta neljä tuntia päivässä saattaisi olla riittävä määrä.

Kunnissa painiskellaan talousongelmissa. Yhä useammassa kunnassa joudutaan toimimaan siten, että opetuksesta (perusopetus+lukiot+ammatillinen koulutus+kansalaisopistot) määrärahoja siirretään varhaiskasvatukseen kasvaviin tarpeisiin. Toisin sanoen päivähoitotarpeen kasvaminen rahoitetaan kasvattamalla esimerkiksi luokkakokoa peruskoulun puolella. Onko oikeudenmukaista ja kohtuullista resurssien priorisointia, että opetuksen ryhmäkokoja kasvatetaan, jotta oikeus kokopäivähoitoon voidaan turvata myös niille perheille, joissa vanhemmat ovat kotona? Asia korostuu erityisesti nyt, kun varhaiskasvatus on melkein kaikissa kunnissa siirretty opetustoimen yhteyteen.

Myös tiloista pitää tinkiä jatkuvasti

Tällä hetkellä päivähoidossa on myös tilaongelmia, huonoa sisäilmaa sekä ahtaita ja epätarkoituksenmukaisia tiloja. Vantaakin sulki juuri kolme homepäiväkotia. Varhaiskasvatuksessa on myös kova pula lastentarhanopettajista, minkä vuoksi joudutaan palkkaamaan paljon epäpätevää henkilökuntaa. Nämäkin ongelmat poistuisivat mainitulla tavalla.

On tositapauksia jossa päivähoitopaikkaa vaaditaan, jotta vanhempi pääsee ratsastustunnille tai golfaamaan. Eräässä tapauksessa äiti halusi lapsensa päiväkotiin, jotta pääsee itse rannalle ottamaan aurinkoa, koska ”lapsen vahtiminen on niin raskasta”. Sitten on vielä niitä vanhempia, jotka haluavat pitää lapset päiväkodissa myös lomallaan, koska ”ei kai me nyt lomalla haluta lapsia hoitaa, kun me ollaan lomalla”. Nämä eivät ole mitään yksittäistapauksia.

Valtiontaloudessa joudutaan nyt säästämään perusopetuksesta, ammatillisesta opetuksesta ja korkeakouluista leikkaamalla valtionosuuksia ja jäädyttämällä indeksejä. Samaan aikaan pidetään tätä kotirouvien lasten kokopäiväistä päivähoito-oikeutta tärkeänä. Prioriteetit eivät nyt ole kohdallaan. Velkavetoisella julkisella sektorilla ei ole enää varaa rajoittamattomaan päivähoidon subjetiiviseen oikeuteen.

Hallitusohjelmassa paljon hyvää

Eduskunta kävi vastikään lähetekeskustelun lasten päivähoidosta annetun lain muuttamisesta. Hallitusohjelman mukaan päivähoitoa kehitetään tarjoamaan perheille mahdollisuuksia päivähoidon joustavampaan käyttöön. Jatkossa myös perheen oikeus samaan hoitopaikkaan säilyy vaikka lapsi olisi välillä kotihoidossa. Toivottavasti nämä uudistukset osaltaan kannustavat äitiys – ja vanhempainvapailla olevia vanhempia myös perheen vanhemman lapsen kotihoitoon. Nykyään monet vanhemmat jättävät vauvan syntyessä isoveljen tai isosiskon päivähoitoon pelkästään sen vuoksi, että haluavat säilyttää vanhan päivähoitopaikan.

Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajoittaminen voitaisiin toteuttaa vaikkapa niin, että jokaisella olisi oikeus neljän tunnin maksuttomaan varhaiskasvatukseen ja sen jälkeen päivähoidosta maksettaisiin tulojen mukaan. Päivähoidon kuluista vain 15 % katetaan asiakasmaksuilla ja ne voitaisiin hyvin periä vasta neljän tunnin ylittävältä osalta.

Mikä on lapselle parasta?

Varhaiskasvatusajattelu lähtee lapsen tarpeista, jotta hänen sosiaaliset ja kognitiiviset taitonsa kehittyvät. Lapsi ei saa yhdeksän tunnin hoitopäivästä mitään etua, eikä siihen pitäisi perheitä nykytapaan erityisesti kannustaa. Monissa Euroopan maissa oppivelvollisuuskin alkaa muutamalla tunnilla päivässä jo kolmevuotiaana. Me voisimme alkaa subjetiivisen päivähoito-oikeuden sijasta puhua lapsen oikeudesta neljän tunnin maksuttomaan ja laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Sen jälkeen olisi subjektiivinen oikeus lapsen päivähoitoon vanhempien työssäkäynnin, opiskelun tai sosiaalisten syiden, vaikkapa lastensuojelun asiakkuuden perusteella.

Kommentit

Jätä kommentti