Tuloerot vihdoin kaventuneet

Suuri osa suomalaisista on sitä mieltä, että on oikein tasata tuloeroja. Näin on tietoisen politiikan seurauksena meillä nyt vihdoin tapahtunutkin. Istuvan hallituksen tekemät talousarviot ovat olleet tuloeroja himpun verran pienentäviä.

Tilastokeskus sen kertoo

Nyt muutos näkyy jo Tilastokeskuksen tilastoissakin. Sen mukaan pienituloisiksi määriteltyjen ihmisten määrä on vähentynyt 70 000:lla vuonna 2012. Tulot ovat kasvaneet kaikissa tuloluokissa suurituloisinta kymmenystä lukuun ottamatta. Kansainvälisesti katsottuna on hyvin poikkeuksellista, että vaikeassa taloustilanteessa kaikkein heikoimmassa asemassa olevien kukkarolle ei ole käyty, vaan sinne on tehty useita parannuksia niin kuin meillä Suomessa on nyt toimittu.

Poliittista tahtoa on

Tätä ennen tuloerot ovat jopa parikymmentä vuotta meillä kasvaneet. 1960-luvun puolivälistä aina 1970-luvun puoliväliin tuloerot laskivat ja sen jälkeen pysyivät varsin tasaisina parisenkymmentä vuotta. Varakkaiden ansiot lähtivät Suomessa nousuun, kun pääomatulojen verotus vuonna 1993 keveni. Tällä hallituskaudella harjoitetun politiikan tuloksena ovat tuloerot nyt siis vuodesta 2012 jälleen kaventuneet.

Legitimiteettiongelma

Miksi siten tasaiset tuloerot ovat tärkeät, paitsi että se on oikeudenmukaista? Tuloerojen kasvaessa, rikkaiden rikastuessa ja köyhien köyhtyessä alkavat julkiset palvelut pikkuhiljaa heiketä. Jossain vaiheessa rikkaat ja keskituloisetkaan eivät enää halua käyttää julkisia palveluita, koska palvelun saa paremmin yksityiseltä. Samalla alkaa loppua heidän halunsa osallistua yhteisen hyvinvoinnin rahoittamiseen. Tämän myötä hyvinvointivaltio pikku hiljaa rapautuu ja syntyy jako A-luokan yksityisiin ja B-luokan julkisiin palveluihin.

Suuret uloerot talouskavun esteenä

Nobel-palkitun kansantaloustieteen professori Joseph Stiglitzin mukaan suuret tuloerot rapauttavat yhteiskunnan demokraattista luonnetta, taloutta ja yhteiskunnan rakenteita. Epäoikeudenmukaisuus heijastuu myös moraaliin, työn tuottavuuteen, työssä hyvinvointiin sekä yleiseen luottamukseen. Lopulta se jarruttaa myös talouskasvua.

 

Eeva-Johanna Eloranta

kansanedustaja, sd

Kommentit

  1. Kiitos kommentistasi. Tässä on kyse tilastokeskuksen tilastosta ja siinä ovat mukana kaikkien suomalaisten tulot, myös kaikkein rikkaimpien ja kaikkein köyhimpien.

  2. Kiitos kommentistasi. Tässä on kyse tilastokeskuksen tilastosta ja siinä ovat mukana kaikkien suomalaisten tulot, myös kaikkein rikkaimpien ja kaikkein köyhimpien.

Jätä kommentti