Eloranta: Uskaltaako jugurttia syödä päivittäin?

Etusivu,Tiedotteet

Tiedote
24.6.2014

 Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on jättänyt hallitukselle kirjallisen kysymyksen koskien kuluttajien mahdollisuuksia selvittää elintarvikkeiden asetaldehydipitoisuuksia. 

Asetaldehydiä esiintyy luontaisesti käymisellä tuotetuissa elintarvikkeissa, kuten alkoholijuomissa ja meijerituotteissa. Asetaldehydiä myös lisätään keinotekoisesti joihinkin elintarvikkeisiin, kuten jugurtteihin, leivonnaisiin, hedelmämehuihin, virvoitusjuomiin ja maitovalmisteisiin. Asetaldehydi antaa elintarvikkeisiin hedelmäisen maun, mutta se on myös maailman yleisin karsinogeeni.  Asetaldehydin saamisen kannalta merkittäviä ovat elintarvikkeet, joita nautitaan runsaasti päivittäin ja toistuvasti. Kuluttajilla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta selvittää elintarvikkeiden sisältämiä asetaldehydimääriä, koska tiedot puuttuvat pakkausmerkinnöistä.

Suomalaisen Biohit Oy:n tekemän tutkimuksen mukaan jogurtit ovat asetaldehydimäärällä mitattuna jopa kolme kertaa syöpävaarallisempia elintarvikkeita kuin olut. Biohit Oy:n tekemässä tutkimuksessa mitattiin asetaldehydipitoisuuksia yleisesti myytävistä jogurteista ja oluista. Otos oli 44 eri tuotemerkkiä. Mittauksissa selvisi, että vain yhdessä jogurtissa oli karsinogeenisen rajan alittava asetaldehydipitoisuus. 

– Ruoan turvallisuus puhuttaa ihmisiä. Monet niistä elintarvikkeista, joihin asetaldehydiä yleisesti lisätään, ovat sellaisia, joita etenkin lapset käyttävät runsaasti jopa päivittäin. Näitä ovat monissa perheissä etenkin jugurtit ja maitovalmisteet sekä hedelmämehut. Kuluttajan ja etenkin huoltajan näkökulmasta olisikin tärkeää saada selville elintarvikkeiden asetaldehydimäärät, jotta on mahdollista valita etenkin perheen pienimmille sellaisia elintarvikkeita, joissa niiden määrä on turvallinen, Eloranta toteaa.

Kansainvälinen syöväntutkimuslaitos on listannut asetaldehydin ihmiselle syöpää aiheuttavaksi yhdisteeksi. Maailman terveysjärjestön WHO:n alainen syövän tutkimusyksikkö on luokitellut vuonna 2009 asetaldehydin ryhmän 1 karsinogeeniseksi aineeksi.