Kansanedustajien sisäilmaryhmä jätti talousarvioaloitteen ympäristölääketieteen tutkimusyksikön perustamisesta – parempaa hoitoa sisäilmasta sairastuneille

Etusivu,Tiedotteet

Tiedote 2.10.2017

 

”Jopa 800 000 suomalaisen arvioidaan kärsivän rakennusten sisäilman aiheuttamista oireista ja sairauksista. Näiden diagnosointi ja hoito on epäyhtenäistä”, kertoo sisäilmaryhmän puheenjohtaja Satu Hassi (vihr.). ”Klinikan avulla voidaan saada asiantuntevampaa ja nopeampaa hoitoa sisäilmasta sairastuneille”, Hassi jatkaa.

”Poliklinikan toiminta säästää rahaa, kun ongelma tutkitaan ja ratkaistaan yhden luukun periaatteella eikä potilaiden tarvitse kiertää erikoislääketieteen klinikalta toiselle”, toteaa sisäilmaryhmän johtokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd.). ”Turun yliopistollisessa keskussairaalassa on jo valmiina tarvittavat asiantuntemusalat, ja yliopistossa on pieni tieteellistä tutkimusta tekevä kliininen tutkimusyksikkö”, Eloranta jatkaa.

Tavoitteena on perustaa erikoissairaanhoidon avohoitopoliklinikka, jossa moniammatillinen tiimi keskittyy sisäilmasta oireilevien kokonaisvaltaiseen tutkimukseen, diagnosoimiseen, hoitoon ja kuntoutukseen.  Näin sisäilmaoireista kärsivien potilaiden hoitopolku yhtenäistyy ja he välttyvät turhalta ja tehottomalta kiertelyltä erikoisalalta toiselle. Suuri osa klinikan potilaskontakteista voidaan toteuttaa videoyhteyden välityksellä muista terveydenhuollon toimipisteistä. Tällöin poliklinikka toimii tutkimuksia koordinoivana ja lausunnonantajapoliklinikkana.

 

Lisätietoja:

Eeva-Johanna Eloranta
0505232309

Satu Hassi
satu.hassi@eduskunta.fi