Turusta veneilijäystävällisempi kaupunki

Etusivu,Tiedotteet

Tiedote 15.6.2015

Kaupungin vierasvenesatama palvelee hyvin niitä veneilijöitä, joilla on tarvetta pidempiaikaiseen rantautumiseen ja yöpymiseen. Lyhytaikaista vierailua ei vierasvenesatama kuitenkaan palvele parhaalla mahdollisella tavalla, valtuutettu Eeva-Johanna Eloranta harmittelee.

Aurajoen varressa tai sen välittömässä läheisyydessä on Kirkkosillalta alajuoksulle lukuisia nähtävyyksiä mm. Tuomiokirkko, Kauppahalli, Forum Marinum ja Turun Linna sekä lukuisia ravintoloita, jotka houkuttelisivat myös veneilijöitä enemmän, mikäli olosuhteet lyhyille pysähdyksille olisivat paremmat. Matkailun kannalta olisikin tarpeellista, että Aurajoessa olisi eri kohdissa muutamia lyhytaikaiseen rantautumiseen tarkoitettuja venepaikkoja, jossa venettä voisi pitää tunnin tai kaksi. Vierasvenesatama olisi edelleen pidempiaikaiseen rantautumiseen ja yöpymiseen tarkoitettu paikka, Eloranta pohtii.

Lisäksi olisi hyvä selvittää, millä tavoin Aurajokea voitaisiin käyttää veneliikenteessä Tuomiokirkkosillalta Koroisten niemeen, jonne olisi hyvä saada veneväylä ja pieni laituri. Tämä edellyttänee ainakin väylän merkitsemistä ja kenties ruoppaustoimia. Kaupungin tuleekin selvittää miten veneilymahdollisuuksia voidaan parantaa Aurajoessa ja että kaupunki sen jälkeen ryhtyy tarvittaviin toimenpiteisiin, Eloranta toivoo.

Valtuutettu Eloranta on jättänyt aiheesta valtuustoaloitteen.