Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on jättänyt hallitukselle vastattavaksi kirjallisen kysymyksen koskien Hepatiitti B -rokotteen saamista kansalliseen rokotusohjelmaan.
– Maahanmuuttajien määrä maassamme kasvaa jatkuvasti ja ihmisten matkustaminen ulkomaille on lisääntynyt, ja maailmalla yleisen hepatiitti B:n tartuntariski on näin ollen Suomessakin huomattavasti kasvanut. Pienet päiväkoti-ikäiset lapset ovat erityisvaarassa, sillä tauti voi tarttua esimerkiksi toiselta lapselta saadun pureman välityksellä. Pienillä lapsillahan toisen lapsen pureminen ei ole mitenkään harvinaista. Mm. Yle uutisoi asiasta tällä viikolla, Eloranta kertoo.
Elorannan mukaan ongelma tiedostetaan laajasti, mutta tästä huolimatta Suomi on yksi harvoista maista, jossa hepatiitti B ei kuulu vielä kansalliseen rokotusohjelmaan. Lähes kaikki muut Euroopan maat rokottavatkin kansalaisensa tätä elinikäistä maksasairautta vastaan. Myös Rokotetutkimuskeskuksen mielestä hepatiitti B-rokote pitäisi antaa kaikille lapsille Suomessa.
– Suomalaiset suositukset hepatiitti B –rokotuksen antamisesta on viimeksi uusittu vuonna 1998. Tuolloin määriteltiin kahdeksan riskiryhmää, jotka tulisi rokottaa tartuntaa vastaan. Nämä riskiryhmät eivät ole kattavia ja viidessätoista vuodessa Suomen tilanne tartuntariskin kannalta on olennaisesti muutenkin muuttunut, Eloranta huomauttaa kysymyksessään. – Nyt rokotusohjelmamme pitää saada nopeasti ajan tasalle.
Vastaa
Sinun täytyy kirjautua sisään kommentoidaksesi.