Kansanedustaja Eloranta: Läpinäkyvyyttä kansanedustajan työhön vaikuttamisraportilla

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

,

Tiedote 17.3.2015

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on julkaissut vaikuttamisraportin vaalikauden tekemisistään kansanedustajana. Mukana ovat Elorannan valtiopäivätoimet ja osa muista asioista, joita hän on laittanut alulle, edistänyt tai jotka ovat muuten olleet keskeisiä tällä hallituskaudella. Näiden lisäksi on kertynyt suuri määrä muita keskusteluja, tapaamisia ja viestinvaihtoa lukemattomien kansalaisten ja erilaisten sidosryhmien kanssa.

– Kansalaisia kiinnostaa mitä heidän valitsemansa edustajat eduskunnassa tekevät. Itse olen koonnut yhteen omalta osaltani kansanedustajan työtä ja sen tuloksia, jota itse olen kansalaisten edustajana vaalikauden aikana tehnyt. Toivon tämän raportoinnin lisäävän kansanedustajan työn läpinäkyvyyttä, Eloranta toivoo.

Vaalikauden aikana olen tehnyt 10 laki-, toimenpide- ja keskustelualoitetta ja 48 kirjallista ja suullista kysymystä. Täysistunnoissa olen pitänyt 173 puheenvuoroa. Olen kirjoittanut 103 lehtikirjoitusta ja julkaissut 99 lehdistötiedotetta. Neljän vuoden aikana olin 35 kertaa poissa täysistunnoista erilaisten oman maakunnan tapahtumien vuoksi. Täysistuntopäiviä oli yhteensä 518. Eduskunnan Kansalaisinfossa olen pitänyt neljä seminaaria otsikoilla: Syömishäiriöt, Kokemuksia ehkäisevästä lastensuojelusta, Miten uskonnonopetus tulisi kouluissa järjestää ja Onko huoli matkapuhelinsäteilyn terveysvaikutuksista turhaa?

– Paljon olemme saaneet hallituspuolueena aikaan neljän vuoden aikana, mutta vielä paljon jää tehtävää. Kuuden puolueen hallituksen työ, joka lopulta kutistui neljän puolueen hallitukseksi, on ollut haasteellista ja paljon kompromisseja on asioissa jouduttu tekemään. Paljon olemme sosiaalidemokraatteina kuitenkin omia tavoitteitamme läpi saaneet. Tämän kauden parhaita saavutuksia ovat nuorisotakuu jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle, vanhuspalvelulaki, sosiaalihuoltolaki, yhdenvertaisuuslaki, tasa-arvoinen avioliittolaki, opintotukiuudistukset, omaishoitajien aseman parantaminen, pääomatuloverokannan nostaminen 30 prosenttiin, perusturvan korotus 100€/kk, verotuksen lapsivähennys, joustava hoitoraha alle 3-vuotiaiden lasten vanhemmille, asuntopoliittiset uudistukset, ilmastolaki ja eläkeläisten aseman parantaminen, Eloranta summaa.

 

Vastaa