SDP:n Eloranta: Pienpanimoteollisuuden kasvun esteitä on poistettava

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

TIEDOTE

JULKAISUVAPAA HETI

SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta haluaa poistaa pienpanimoteollisuuden kasvun esteitä nostamalla pienpanimoille myönnätettävän veroalennuksen ylintä rajaa Euroopan unionin sallimaan 20 miljoonaan litraan. Tällä toimenpiteellä elvytettäisiin perinteistä, paikallista oluen tuotantoa. Näin parannetaan pienpanimoiden taloudellisia toimintaedellytyksiä tuotannon kasvattamiseksi ja lisätään näin työpaikkoja.

Nykytilanteessa Euroopan unionin jäsenmailla on vapaus itsenäisesti myöntää pienpanimoille valmisteveron alennusta jopa 50 prosenttia aina 20 miljoonaan litraan asti. Suomessa pienpanimoiden veronalennuksen ylärajana on EU:n salliman 20 miljoonan litran sijasta 10 miljoonaa litraa, jonka jälkeen tuki loppuu kokonaan. Mikäli panimo astuu tuon 10 miljoonan litran tuotantorajan yli, pitää sen seuraavan vuoden tuotannon ja myynnin olla yli 20 miljoonaa litraa, jotta menetys saadaan kompensoitua. Tuohon tuotantomäärään päästäkseen panimon tulee kuitenkin tehdä vähintään 15 miljoonan euron lisäinvestoinnit saadakseen laitteiston, jolla kyseinen tuotanto pystytään tekemään. Tämä on esteenä kasvuhaluille.

– Kasvuhalut loppuvat pienpanimoilla rymisten seinään kuin Kelju K. Kojootilla jahdatessaan Maantiekiitäjää, jos veroalennuksen ylintä rajaa ei nosteta. Pienpanimoissa on Wirvoitusjuomatehdas Laitilan kaltaisia paikallisia yrityksiä, jotka pyrkivät voimakkaaseen kasvuun, työllistävyyteen ja tulevaisuudessa myös kansainvälistymiseen toteaa kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta.

Eloranta haluaa tässä vaikeassa taloustilanteessa valtion tukea pienpanimoteollisuudelle. Nostamalla veroalennuksen ylintä rajaa EU:n sallimaan rajaan eli 20 miljoonaan litraan, tuottaisi tämä valtion kassaan valmistetuloverona noin  13 000 000 euroa, noin 9,5 miljoonan arvonlisäverotuotot sekä edistäisi työllistymistä laajalti Suomessa.

– Näin toimimalla vietäisiin eteenpäin työllistävää ja investointihalukasta kotimaista kasvavaa elintarviketeollisuuden alaa, jonka kasvu heijastuu useisiin muihin toimialoihin. Mitä järkeä on siinä, että Suomessa lähes 80 prosenttia kyseisestä teollisuushaarasta on ulkomaisomistuksessa olevien suuryritysten käsissä, vaikka meiltä löytyy kasvuhaluja kotimaisissakin yrityksissä, Eloranta kysyy.

Eloranta on vienyt asiaa eteenpäin hallituksessa. Hänen jättämässään kirjallisessa kysymyksessään valtiovarainministeriö suhtautuu positiivisesti kansanedustajan vaatimuksiin pienpanimoteollisuuden kasvun esteiden poistamisesta.

– Nyt on tartuttava tuumasta toimeen. Toivottavasti jo piakkoin saadaan positiivinen viesti suomalaiselle pienpanimoteollisuudelle ja sen luomia uusia työpaikkoja, toivoo Eloranta.

 

Vastaa