Kansansairautemme mielenterveysongelmat

Julkaistu Kulmakunnassa 30.5.2012

Viime aikoina olemme joutuneet lukemaan lehdistä järkyttävistä perhesurmista. On selvää, että näihin julmiin tekoihin syyllistyneiden mielenterveys on järkkynyt vakavasti. Mielenterveysongelmat ovatkin suurin työkyvyttömyyttä aiheuttava sairaus, niiden takia on työkyvyttömyyseläkkeellä noin 90 000 suomalaista. Yleisimpänä syynä työkyvyttömyyteen on masennus, jonka takia 38 000 ihmistä on joutunut jäämään eläkkeelle ja lähes puolet heistä on alle 30-vuotiaita nuoria.

Mielenterveysongelmat eivät siis ole enää mikään pienen ihmisryhmän ongelma, vaan koskettaa yhä useampia sekä sairastuneita että heidän läheisiään. Joka viides alaikäinen lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveyden ongelma ja näillä lapsilla on kohonnut riski sairastua myöhemmin itsekin. Näissä tilanteissa olisikin tärkeää, että terveydenhuolto ja sosiaaliviranomaiset tekevät enemmän yhteistyötä varsinkin, jos sairaus vaikuttaa vanhemman kykyyn toimia vanhempana.  Perheen tulee saada apua vanhemmuuteen. Lapselle tulee kertoa oman vanhemman mielenterveyden häiriöstä, sillä asian salaaminen voi olla este lapsen kehitykselle, mutta ymmärrys asiasta auttaa häntä.

Suuri ongelma ovat suomalaiset hoitokäytännöt. Vaikka Kelan kuntoutuksena korvaama psykoterapia muuttui lakisääteiseksi viime vuoden alusta, on sen piiriin pääsyn kynnys korkea. Hakuehdot täyttääkseen potilaalla tulee olla psykiatrinen diagnoosi ja sen jälkeen vähintään kolmen kuukauden mittainen hoitosuhde. Näin ollen Kelan psykoterapiaan ohjattavat potilaat joutuvat odottamaan psykoterapian alkamista pelkän lääkehoidon varassa useita kuukausia. Masennuslääkkeitä käyttääkin 400 000 suomalaista. Kansainvälisten suositusten mukaan psykoterapia pitäisi aloittaa muutaman viikon kuluessa sairastumisesta eli mahdollisimman pian. Kun terapiaan pääsee varhaisessa vaiheessa eivät ongelmat pahene eivätkä työkyvyttömyys pitkity vaan psyykkisten ongelmien yhteiskunnalle aiheuttamat kulut pienentyvät. Puhumattakaan  inhimillisten kärsimysten vähentämisestä tai perhetragedioiden estämisestä.