Lapset suojattava säteilyhaitoilta

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

,

Julkaistu Kulmakunnassa 6.3.2013

 

– Tuohon, heti tien toiselle puolelle, aivan Turku Energian sähköpääkeskuksen viereen, Päiväkoti Peppiinan yrittäjä Maikku Kuusela osoittaa.

Säteilyhaitoista huolestunut kohmolainen kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on saapunut Pääskyvuoren Käenkujalle katsastamaan, mihin TeliaSonera Oyj aikoo matkaviestintukiasemansa pystyttää. Jos TeliaSoneran hanke ei kaadu oikeudessa, yhtiö pystyttää tukiaseman vain muutamien metrien päähän päiväkodista, keskelle pientaloasutusta ja vain kivenheiton päähän Pääskyvuoren koulusta.

– Lähistöltä löytyisi lukuisia vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja, Eloranta hämmästelee.

– Edes Säteilyturvakeskuksen suosittelema varovaisuusperiaate ei täyty, jos tukiasema sijoitetaan tähän.

Eloranta viittaa Stukin vuonna 2009 antamaan suositukseen, jossa etenkin lapsia varoitettiin kännykänkäytöstä, koska säteilyn pitkäaikaiset terveysvaikutukset eivät ole tiedossa. Kyseessä on kuitenkin pelkkä suositus, jota tulkitaan ilmeisen lavealla haitarilla. Eloranta huomauttaa, että Suomessa on varsin sallivat raja-arvot, joiden puitteissa punnitaan, minkä verran yksilöä voi radiotaajuiselle säteilylle altistaa, eivätkä ne ota huomioon pitkäaikaista altistusta. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Italiassa ja Uudessa Seelannissa matkaviestintukiasemia ei saa rakentaa puolta kilometriä lähemmäs kouluja tai päiväkoteja. Suomessa tukiasemia on sijoitettu jopa koulurakennusten seiniin. Eloranta sanoo arvostavansa Stukin ammattilaisia, mutta muistuttaa heidän päätyösarkansa olevan ydinvoimalaturvallisuuden ja ionisoivan säteilyn puolella.

– Radioaktiivinen säteily eroaa matkapuhelinsäteilystä. Stukista löytyy insinöörejä ja fyysikoita, ei lääkäreitä, Eloranta pohtii Stukin sallivaa matkapuhelinsäteilylinjaa.

Elorannan silmät aukesivat säteilyriskeille, kun ympäristövaliokunnan jäsenille jaettiin Erja Tammisen toimittama kirja ”Langaton teknologia ja terveys”. Eloranta painottaa, ettei enää voida vedota kiistattoman tutkimustiedon puutteeseen. Pätevää tutkimusmateriaalia on Elorannan mukaan saatu runsaasti eri puolilla maailmaa. Esimerkiksi Saksan Bambergin kaupungissa lääkäriryhmä osoitti selvän yhteyden säteilyaltistuksen ja oireiden välillä. Tutkimustulosten mukaan vähiten säteilylle altistuneesta ryhmästä 70 prosenttia olivat täysin oireettomia. Eniten säteilylle altistuneesta ryhmästä löytyi vain muutama oireeton henkilö. Runsaasti säteilylle altistuneista 80 prosenttia kärsi unihäiriöistä ja masennuksesta sekä 70 prosenttia vaivasivat muisti- ja keskittymiskyvyn vaikeudet. Tutkimustulokset pystyttiin todistamaan objektiivisesti.

Päänsärky, stressi ja univaikeudet ovat harmillisia, mutta todellinen vaara piilee syöpäsairauksien saralla. Esimerkiksi ruotsalainen syöpälääkäri Lennart Hardell on havainnut, että kännykkää yli vuosikymmenen käyttäneillä nuorilla on suurempi kasvainriski sillä puolella päätä, jossa kännykkää on käytetty. Maailman terveysjärjestö WHO on luokitellut kännykkäsäteilyn ”mahdolliseksi karsinogeeniksi” eli syövälle altistavaksi aineeksi.

Tarvitaan lakimuutos

Eloranta jätti helmikuussa kirjallisen kysymyksen maan hallitukselle, jossa kysellään, mihin toimiin se aikoo ryhtyä langattomien lähettimien aiheuttamien säteilyhaittojen minimoimiseksi. Lisäksi hän teki kaupunginvaltuustoaloitteen, jossa Turun kaupungilta vaaditaan vastaavia toimia.

– Olisi selkeintä, jos lainsäädännössä määrättäisiin, että matkaviestintukiasemia ei saa rakentaa päiväkotien ja koulujen lähelle, lakialoitetta suunnitteleva Eloranta pohtii.

Kännykät kiinni yöksi, verkkokaapeli tietokoneeseen

Kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan (sd.) kuusihenkinen perhe ei ole nykytekniikan suhteen poikkeus: taloudesta löytyvät iPadit, älypuhelimet ja kannettavat tietokoneet. Erotuksena keskivertoperheestä, Kohmossa asuva kuusikko pyrkii nykyään minimoimaan laitteiden säteilyhaittoja.

– Kännykät suljetaan yöksi ja koulupäivän ajaksi, eikä matkapuhelimia kuljeteta lähellä kehoa. Lapset ovat erityisen alttiita matkapuhelinsäteilylle, koska heidän aivonsa kehittyvät koko ajan. Säteilyn on todistettu vaikuttavan myös sukusoluihin ja DNA:han, Eloranta kertoo.

2 vastausta artikkeliin “Lapset suojattava säteilyhaitoilta”
  1. nimi vaaditaan avatar

    Ei matkapuhelinverkoilla ole todettu olevan mitään terveydelle haitallisia vaikutuksia, joten hysterisointi on täysin turhaa.

  2. nimi vaaditaan avatar

    Ei matkapuhelinverkoilla ole todettu olevan mitään terveydelle haitallisia vaikutuksia, joten hysterisointi on täysin turhaa.

Vastaa