Lapsensaanti heikentää joidenkin opiskelijoiden asumistukea

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

,

Opiskeluun ja lapsensaantiin liittyy epäkohta, jonka seurauksena opiskelevan vanhemman tuet pienenevät lapsen syntyessä verrattuna lapsensaantia edeltävään aikaan. Lapseton korkeakouluopiskelija, jonka puoliso käy töissä, on oikeutettu täyteen opintotukeen, josta asumislisän osuus on 201,60 euroa kuukaudessa. Puolison tulot eivät tällöin vaikuta opintotukeen. Jos pariskunnalle syntyy lapsi, siirtyy kyseinen opiskelija kuitenkin automaattisesti opintotuen asumislisän piiristä yleisen asumistuen piiriin. Tällöin puolison tulot alkavat vaikuttaa saadun tuen määrään.

Jos puoliso ansaitsee vähintään 1 900 euroa kuukaudessa, on yleinen asumistuki pienempi kuin opintotuen asumislisä. Jos puoliso ansaitsee kuukaudessa vähintään 2 400 euroa, perhe tai opiskeleva vanhempi ei saa enää lainkaan yleistä asumistukea. Vastaavassa tilanteessa oleva lapseton opiskelijapariskunta kuitenkin saa opintotuen asumislisää. Tämänhetkinen tukijärjestelmä siis ikään kuin rankaisee lapsensaannista perheitä, joiden kuukausitulot ovat pieniä.

Järjestelmä ei ole yhdenmukainen kaikille

Kysyin asianomaiselta ministeri Arhinmäeltä aiotaanko opiskelijalapsiperheiden asumisen tuki saattaa yhdenvertaiseen asemaan lapsettomien opiskelijaperheiden kanssa? Yleisesti ottaen on niin, että jos opiskelija saa lapsen, hän siirtyy opintotuen asumislisän piiristä ruokakuntakohtaisen yleisen asumistuen piiriin. Yleisessä asumistuessa huomioidaan asumislisää kattavammin lapsiperheen käyttöön tarvittavan isomman asunnon asumiskustannukset sekä tuen saamisen ympärivuotinen tarve. Erityisesti ympärivuotisuus on erinomainen bonus, jota ei saa automaattisesti, jos opiskelee asumislisällä. Huonompana puolena huomioon otetaan myös puolison tulot toisin kuin opintotuen asumislisän myöntämisessä, jossa otetaan huomioon vain opiskelijan omat tulot.

Ministeri Arhinmäki pitää järjestelmän suurimpana heikkoutena tuen tason riittämättömyyttä suhteessa todellisiin asumiskustannuksiin. Nykyinen järjestelmä, joissa perheelliset opiskelijat ovat yleisen asumistuen piirissä, suosii pienituloisia opiskelijaperheitä, mutta joillekin opiskelijaperheille se on epäedullisempi kuin opintotuen asumislisä olisi. Tämä ongelma ei ole ratkaistavissa nykyisen järjestelmän puitteissa.

Perheellisten opiskelijoiden asemaa tarkasteltava

Perheellisten opiskelijoiden asumistukea olisikin korjattava asumistukiuudistuksen yhteydessä. Uudistus valmistuu siten, että olisi voimassa 2015. Sosiaali- ja terveysministeriön alustavan arvion mukaan kolmen hengen ruokakunnalla omavastuu ei kuitenkaan muuttuisi uudessa järjestelmässä. Olen samaa mieltä Arhinmäen kanssa siitä, että asumistukiuudistuksen valmistelussa on syytä tarkastella myös perheellisten opiskelijoiden asemaa ja tuoda esiin myös yllä mainittu epäkohta. Ei ole oikein, että lapsen saaminen heikentää tuloja.

 

 

Vastaa