Eloranta: Kuluttajan tulee saada tietoa syöpävaarallisen asetaldehydin määristä elintarvikkeissa

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

,

Tiedote
13.2.2015

Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) on tehnyt kirjallisen kysymyksen ministeri Orpolle syöpävaarallisesta asetaldehydistä elintarvikkeissa. Asetaldehydi on tupakkaan ja asbestiin verrattavissa oleva karsinogeeni, jota esiintyy elintarvikkeissa ja alkoholissa yleisesti.

Eloranta kiinnittää kysymyksessään huomiota Euroopan komission asettaman tieteellisen asiantuntijaryhmän yksimielisen suositukseen (2012), jonka mukaan kosmeettisessa lopputuotteessa saa olla asetaldehydiä korkeintaan 5 mg litrassa ja että suuvesiin asetaldehydiä ei saa lisätä lainkaan.

– Monet Suomessa myynnissä olevat alkoholijuomat ja elintarvikkeet ylittävät kuitenkin tuon kosmeettisille tuotteille sallitun ylärajan moninkertaisesti. Ristiriita toisaalta alkoholijuomia ja muita elintarvikkeita sekä toisaalta kosmeettisia tuotteita koskevien turvallisuussuositusten välillä on täten ilmeinen, Eloranta toteaa huolestuneena.

– Tieteellisten julkaisujen perusteella alkoholijuomien ja muiden elintarvikkeiden asetaldehydipitoisuudet vaihtelevat tuotteesta riippuen runsaasti. Valmistajat ja jakelijat voivat täten merkittävästi vaikuttaa myytävillä olevien tuotteittensa turvallisuuteen. Tämän tiedon tuotteen sisältämistä asetaldehydimääristä tulisi olla myös kuluttajien saatavilla, sillä spesifisen syöpää aiheuttavan tekijän tunnistaminen on syöpäehkäisyssä avainasemassa, Eloranta toteaa.

– Alkoholijuomissa ja muissa elintarvikkeissa olevan ja alkoholista muodostuvan asetaldehydin vaikutus kohdistuu asiantuntijoiden mukaan voimakkaimpana nimenomaan yläruoansulatuskanavaan. Asiasta on syytä olla huolestunut, sillä suuontelon syöpien määrä on kaksinkertaistunut, Eloranta toteaa.

Asetaldehydin kanssa samaan korkeimpaan mahdolliseen syöpäriskiluokkaan kuuluvien tupakan ja asbestin kohdalla ei puhuta enimmäismääristä, vaan tupakkatuotteessa selkeästi ilmoitetaan että tupakka on terveydelle haitallista ja asbestin käyttö on kielletty kokonaan. Elintarvikkeiden turvallisuutta koskevan asetuksen No 178/2002 (EU) perusteella elintarvike ei ole turvallinen, jos se on terveydelle vaarallinen.

– Saman asetuksen perusteella tuotteen valmistajien, jakelijoiden ja myyjien olisi tästä vaarasta kuluttajia informoitava, Eloranta vaatii.

Kysymys on jatkoa Elorannan 24.6.2014 tekemälle kirjalliselle kysymykselle, johon liittyneeseen ministerin vastaukseen liittyy tarkennettavaa.

2 vastausta artikkeliin “Eloranta: Kuluttajan tulee saada tietoa syöpävaarallisen asetaldehydin määristä elintarvikkeissa”
  1. Anna avatar

    Asia ei ole uusi, mutta uutta on tieto sen vaarallisuudesta. Missä tuotteissa asetaldehydiä Suomessa myydään?

  2. Eeva-Johanna Eloranta avatar

    Eviran sivuilta löytyy lisätietoa:

    Asetaldehydiä esiintyy pieninä pitoisuuksina eräissä käymisellä valmistetuissa elintarvikkeissa, kuten maitovalmisteissa, soijatuotteissa ja säilötyissä vihanneksissa. Sitä esiintyy myös hedelmissä ja hedelmämehuissa.

    Fermentaatio eli käyminen on elintarvikkeiden valmistuksessa perinteisesti käytetty valmistus- ja säilöntämenetelmä. Sillä vaikutetaan elintarvikkeiden happamuuteen, aromiin, rakenteeseen ja säilyvyyteen; esimerkiksi meijerihapatteella saadaan aikaan hapatetuille maitovalmisteille tyypilliset ominaisuudet. Vihannesten hapansäilönnällä estetään haitallisten mikrobien toiminta. Käymisen aikana muodostuu pieniä määriä asetaldehydiä alkoholin aineenvaihduntatuotteena.

    Asetaldehydiä käytetään myös elintarvikkeiden aromiaineena, jota lisätään joihinkin leivonnaisiin, hedelmämehuihin, virvoitusjuomiin, makeisiin jälkiruokiin ja maitovalmisteisiin.

Vastaa